20.1.2017

Somekapina

Sanon sen nyt ihan suoraan. Minulla on ongelmia somen kanssa. On ollut oikeastaan aina. Miellänkin itseni jonkinlaiseksi someintrovertiksi: ihmiseksi, jota tietynlainen nettimaailma kuormittaa ja ahdistaa - ja siihen liittyvä tekniikka ylipäätään. Yritin aikoinaan vaalia vanhaa Nokian kännykkäänikin mahdollisimman pitkään, jotta ei tarvitsisi vaihtaa älypuhelimeen. :)

En pidä somen koukuttavuudesta. Siitä, että ihmiseltä humpsahtaa huomaamattaan aikaa jos minkälaisten sivustojen ja sovellusten parissa. Itse koen, että valtaosa tuosta kulutetusta ajasta on mennyt turhuuteen. Puolituttujen tai tuntemattomien mielipiteiden, linkkausten ja jakojen pläräykseen. Masentaviin uutisiin, tyhjänpäiväisiin klikkikalasteluihin ja raivoisiin väittelyketjuihin. Etunenässä tarkoitan Facebookia ja netin iltapäivälehtiä, mutta myös muita somen ulottuvuuksia. Mitä kaikkea muuta tuolla turhuuteen käytetyllä ajalla voisikaan tehdä! 

Käsi ylös, jos teille ei ole koskaan huomautettu liiallisesta puhelimen tai tabletin käytöstä - tai se ei ole häirinnyt vähintään teitä itseänne. Ja tassu pystyyn, jos ette ole koskaan olleet pahoillanne siitä, että joku toinen on ollut kiinnostuneempi laitteestaan kuin lähellä olevien ihmisten seurasta. Väitän, että someriippuvuus on hiipinyt viime vuosien aikana kansantaudiksi ja on ujuttautunut riidan aiheeksi moneen perheeseen. Se inhottaa. Kuten muissakin riippuvuuksissa, kohtuutta on hankala tavoittaa. 

Paitsi että some syö aikaa, se heikentää myös keskittymiskykyä. Miettikääpä, milloin viimeksi olette kunnolla uppoutuneet tuntikausiksi johonkin somettomaan tekemiseen? Minä ainakin tavoitan tuollaisia hetkiä muistini sopukoista liian heikosti. Olen huomannut, että toimettomina hetkinä on suuri kiusaus, elleipä jopa automaatio, tarttua kännykkään. Sen sijaan että päästäisi ajatukset laukkaamaan tai kestäisi toimeliaisuutta ruokkivaa tylsyyttä, tulee täyttäneeksi ajatuksensa nettihötöllä. Tekee ehkä näennäisesti jotain aktiivista, mutta palkitsee itsensä sen jälkeen sometustauolla. Ei tule koskaan aloittaneeksikaan sellaista tekemistä, johon uppoutuisi pitkäjänteisesti.

Väitän somen syyksi myös sitä, että ajatus kulkee heikommin. Välillä tuntuu siltä, että päässä poukkoilevia ideoita on entistä vaikeampi kutoa sanoiksi saati yhtenäiseksi tekstiksi. Jumittaa. Tämän näen johtuvan siitä, että opetamme aivojamme koko ajan vaihtuvien virikkeiden ylitulvaan. Sillisalaattiin, joka synnyttää nopeita, mutta toisistaan erillisiä väläyksiä päässämme. Ajatus vaihtuu ensimmäisestä toiseen ennen kuin edellistä on kunnolla prosessoinutkaan ja tällaisen ketjun pituus kasvaa sitä mukaa kun kosketusnäyttöä hiplailee eteenpäin. Totumme siihen, ettei tarvitse pysähtyä ajattelemaan, perustelemaan tai hahmottamaan kokonaisuutta. Pompitaan ideasta ja inspiraatiosta toiseen, uutisesta kissavideoon ja mielipiteestä kaverinkaverin matkapäivityksiin.

Tunnistan someahdistukseni rajan aika selkeästi: se keskittyy hyödyn ja turhuuden välimaastoon. Mikäli koen, että netissä seikkailemisesta on minulle hyötyä, touhu ei ahdista. Selkeästi tällaisia toimia ovat tiedon hakeminen, asioiden hoitaminen sekä tiettyyn rajaan asti sisustusblogimaailmassa seikkaileminen. Blogistaniaa en pidä yhtä kuormittavana kuin vallattomampaa somea, sillä täällä ei tarvitse pelätä, että tutun bloggaajan postauksesta löytyisi surullisia eläintarinoita tai politiikasta kiihkoilevia viestiketjuja. Tämä on rentouttava turvapaikka kaiken hälinän keskellä, missä aiheet ovat selkeästi rajattuja. Mieli ei joudu poukkoilemaan.

Turhuus ja ahdistus iskee silloin, kun huomaan vaipuneeni sohvannurkkaan somezombiksi, joka on uppoutunut selaamaan juurikin niitä kaverinkaverin matkapäivityksiä. Silloin ärsyttää, miksi oma mielenlujuus ei ole riittänyt torjumaan hommaa, josta tietää tuskastuvansa. Sitä ruoskii itseään, miksei tuolla ajalla tekisi jotain hyödyllisempää. Tekisi vaikka jotain uutta ruokaa tai herättelisi miehen kanssa keskustelua jostain poikkeuksellisesta aiheesta. 

Valtaosa bloggaajista löytyy instasta, niin minäkin. Mutta arvatkaas mitä, se kääntyy kuitenkin meikäläisen akselilla jo sinne ahdistavuuden puolelle. En yksinkertaisesti pysty poukkoilemaan instan kuvavirrassa, sillä jo viidennen kuvan kohdalla minulle tulee ähky. Ainoat, joita seurailen siellä säännöllisesti, ovat omat perheenjäseneni sekä ystäviksi muodostuneet bloggarit. Tämä siksi, etten kestä suurta kuvatulvaa, johon minulla ei ole mitään kiinnekohtaa. Moni kertoo instan toimivan itselleen inspiraation lähteenä, mutta omakohtaisesti olen kuitenkin kokenut Pinterestin täsmällisempänä apuna tuohon hommaan. Näillä perusteilla ette ehkä ihmettele, että jo ajatuskin snäppäämisestä on minulle kauhistus.

Somehaahuilussa on mielestäni pahinta tämä: se ei luo muistoja. Pelkään kauheasti sitä, että kiikkustuolissa istuessaan (tai vaikkapa jo kuluneen vuoden lopussa) huomaisi, että elämä on kulunut jonkin teknisen värkin pläräämiseen. Ei ole haistanut, maistanut, tuntenut, kokenut, nähnyt ja tehnyt. Ei somessa itketä ja naureta samalla kyllyydellä kuin tosielämässä, vaikka lasittuneessa naamassa suupieli saattaakin joskus liikkua suuntaan tai toiseen. En minä halua oikeasti seurata puolituttujen kuulumisia tai mielipiteitä, vaan tietää mitä konkreettiselle lähipiirilleni kuuluu ja mitä he ajattelevat arjen keskellä.

Oikeastaan nämä kaikki kirjoittamani pointit ovat itsestäänselvyyksiä. Kyllähän me tiedämme somen hyvät ja huonot puolet. Vaan osaammeko reagoida niihin huonoihin? Aion julistaa nyt henkilökohtaisen somekapinan ja rajoittaa someturhuutta niin hyvin kuin osaan. Pelkällä ajatustyöllä en usko koviin hyviin tuloksiin ja siksipä tässä esimerkkinä pari konkreettista tekoa:
  • Lööppilehtien sijaan aion jatkossa lukea oikeaa sanomalehteä. Tilasin meille Savon Sanomat jo heti tammikuun alusta tulemaan ja olen ahminut lehden sanasta sanaan päivittäin. Nettilehtien lukeminen onkin vähentynyt roimasti, kun sormien ulottuvilla on konkreettinen vaihtoehto, joka kertoo valtakunnan ja oman elinpiirin uutiset asiallisesti.
  • Järjestelin puhelimen välilehdet uuteen järjestykseen. Poistin aloitusnäytöltä kaikki sovellukset, jotka vilkuttivat punaisia pallukoita uuden infon merkiksi. Toiselle välilehdelle siirtyivät esimerkiksi Facebook, sähköposti ja Messenger. Aloitusnäytölle jäi sovelluksista ainoastaan WhatsApp. Siirtyneiden sovellusten tarkkailu on vähentynyt radikaalisti, kun ne eivät ole nenän alla ilmoittamassa itsestään. Mitään järkyttävää ei todellakaan tule tapahtumaan, vaikka punaisten pallukoiden tsekkausväli kasvaa useampaan tuntiin. Jos olisin oikein topakka, poistaisin sovellukset kännykästä kokonaan, mutta ainakaan vielä en koe olevani siihen valmis.
  • Somemaailmalle on oltava olemassa vaihtoehtoista tekemistä. Kotona tulee satavarmasti eteen niitä toimettomia hetkiä, jolloin kännykkään olisi helppo uppoutua. Viimeisten viikkojen aikana olen tällaisina hetkinä tarttunut tekemättömiin kotitöihin, vaikka ne eivät siinä hetkessä välttämättömiä olisikaan. Iltoihin olemme miehen kanssa yrittäneet lisätä kirjojen lukemista. Tässä on mies onnistunut yllättäen minua paremmin – syytän asiasta omalla yöpöydälläni olevaa opusta, joka tökkii. Taidan jättää sen hautumaan, sillä mies toimitti minulle eilen kirjastosta uutta luettavaa. Olen myös jo päässyt suunnitteluasteelle uusien säärystimien neulomisessa. Vielä pitäisi tonkia puikot kaapista ja hankkia oikeanväristä lankaa puuhan aloittamiseksi. Ne kun saisi alulle, ei kännykkää kyllä sohvalla hamuilisi.
  • Olen lähtenyt näkemään ihmisiä. Eniten perheenjäseniä, mutta myös ystäviä. Ensi viikolla olemme menossa pitkästä aikaa yhdessä miehen kanssa ystäväpariskunnan luokse kylään, mitä odotan jo nyt hyvillä mielin.
  • Armas on mitä loistavin syy jättää tekniset välineet pois käsistä. Se osaa itse asiassa vaatia sitä itsekin: tulee läpsyttelemään laitetta tassullaan ja työntää kuononsa eteen silloin, kun kokee että on aika leikkiä tai lenkkeillä. Osaa vinkua niin pitkään, että tulee huomioiduksi. Arvatkaa vaan, voiko intensiivisesti tuijottavia nappisilmiä vastustaa! Armaksen ansiosta tämäkin emäntä lenkkeilee nykyisin vähintään pari kilometriä päivässään. Se, mitä voisin Armaksen suhteen vielä parantaa, on olla venyttämättä toisen odotusta. Lähteä touhuamaan kun tulee muistutetuksi.



Huvittavin pointti tässä omassa somekäytön analysoinnissa on se, etten alunperinkään ole kovin ahkera somettaja, vaikka niin voisi ilmaisemastani ahdistuksen määrästä kuvitella. :') Minulle vain pienikin määrä on jo liikaa.

Onko teille tullut kevyttä someähkyä tai syvempää ahdistusta? Kertokaa ihmeessä vinkkejä vaivan selättämiseen! Elämyksellistä viikonloppua kaikeille aisteille!

P.S. Tottahan toki somessa on myös hyviä puolia, vaikka ne rajautuivat nyt tämän postauksen ulkopuolelle. Yhtenä esimerkkinä Oma Koti Valkoinen –blogista bongattu vinkki tuon tietokoneen näytöllä näkyvän Fliqlo-näytönsäästäjän asentamiseen. Ei olisi sitä ilman hyödyllistä somea! :)

P.P.S. Vuoden 2017 kalenterit voi shopata PDF-muodossa täältä.


15.1.2017

K ♥ P

Tänään on hyvä ajankohta postata joululahjoistamme sydämellisellä otsikoinnilla, sillä vietimme tällä viikolla kuukausipäiväämme. Ehkä muistatte, että juhlistamme edelleenkin tavalla tai toisella sitä hetkeä, kun meistä tuli pari. Ja jep, kuukausittain. Vajaaseen seitsemään vuoteen on mahtunut viettoja jos minkälaisia - tällä kertaa herkuttelimme ja pidimme pedissä leffaillan. Petilötköilyssä meillä on aina mukana jättityynyt; paitsi että ne ovat hyvät petauksen viimeistelyssä, toimivat ne loistavasti optimaalisen löhöilymoodin saavuttamisessa. Vuodenvaihteessa vaihdoin tyynyihin nämä ihanat Design Letters -tyynynpäälliset.

Isot tyynyt olemme hankkineet aikoinaan Jyskistä. Niiden koko on 60 x 80, mutta sisälmykset ovat jo laiskistuneet niin paljon, etteivät tyynyt pysy enää ryhdissä samankokoisilla tyynyliinoilla. Nukkumatyynyt nämä eivät ole, vaan puhtaasti petaamiseen ja selkänojiksi hankitut. Uusien tyynyliinojen koko on tarkoituksella 50 x 70 - lyhyemmät sentit tekevät sisätyynystä tiukemman ja muotoilevat sen pulskemmaksi paketiksi.

Loogisesti tyynynpäällisten kirjaimet ovat etunimiemme alkukirjaimet. Minä nukun yleensä ikkunan puolella ja mies lähempänä ulko-ovea, hän pääsee vahvempana nujertamaan murtovarkaan jos sellainen sattuisi meille keskellä yötä eksymään. ;)

Tänä viikonloppuna olen tietoisesti yrittänyt olla tekemättä mitään tuottavaa. Puuhastellut kotihommia, haahuillut, ulkoillut ja lukenut lehtiä. Tällaisia päiviä yritän ottaa jatkossa enemmän.

Raksa pysyy hiljaisena vielä ensi viikon ajan. Mökillä puhkuu lämpöpuhallin yötä päivää, jotta sisätäyttö on varmasti sula hommien jatkuessa. Aiemmin mainitsemiani kaikkia läpivientejä ei voitukaan laittaa kattopoikien käydessä, koska Iisalmesta ei yllättäen löytynytkään siihen saumaan oikeita osia. Pöh. No, nyt netistä tilatut osat odottavat pahvilaatikoissa seuraavaa asennushetkeä.

Mainiota sunnuntaita!


7.1.2017

Haaveista totta: Tolixit keittiössä

Moikka! Muistatte varmasti, miten paljon olen marmattanut meidän ruokapöydän tuoleista. Niistä pellavapintaisista, joiden päällyset löpöttivät, repeilivät ja imivät kaikki tahrat itseensä. Aiemmin ajattelin, että kyllähän minä mokomien kanssa kestän vaikka mikä olisi. Mieli kuitenkin muuttui, kun joulusiivousten aikaan taas pesin päällyset. Niistä ei saanut puhtaiksi tälläkään pesukerralla - tahrat jököttivät tiukasti paikoillaan ja kangas kellersi nyvityimmistä kohdistaan pesunkin jälkeen. Kun silitin päällysiä kahden tunnin verran sileiksi ja asettelin niitä takaisin löpöttämään, kypsyi päätös tuolien heivaamisesta. Olimme miehen kanssa tuumiskelleet jo useasti aiemmin, että kangaspäällysteisten hankkiminen oli jo alunperinkin vikatikki. Olin jo myös monesti näyttänyt, mitä haluaisin tilalle. Tilanne oli siis ennakoitu, mutta kulminoitui suunniteltua nopeammin.

Kuten otsikko jo kertoi, entisten korvaajiksi saapuivat kauan haaveilemani Tolixit - muita vaihtoehtoja en osannut edes harkita. ♥ Tuoli A:t ovat olleet unelmalistallani vuosia ja ainoastaan niiden väriä piti pohtia hetkinen. Valkoiset asettuivat aika nopeasti itsestäänselvyydeksi, pinnan taas halusin ehdottomasti mattana.


Tolixit ovat sirommat kuin aiemmat tuolit ja nyt meillä on vielä totutteluvaihe menossa ennen kuin silmät ymmärtävät muuttuneen näkymän. Istumakorkeus näissä on hieman matalampi ja aluksi tuntuikin hassulta asemoitua pöydän ääreen. Käytön myötä on kuitenkin jo nopeasti huomannut, että Tolixien korkeus on aiempaa ergonomisempi - jalat mahtuvat paremmin pöydän alle eikä niska rasitu tietokoneella istuessa.

Kallishan tällainen kertahankinta on ja kiristää varsinkin minunkaltaiseni säästöpossun hampaita. Rupesin kuitenkin näitä ostoskoriin klikkaillessani miettimään, että hitto vie, tuolit ovat kyllä paitsi tarpeelliset, myös ansaitut. Kun on useamman vuoden pihistellyt hankkimatta kotiin mitään kymppejä kalliimpaa ja tehnyt tukkaputkella töitä, pitää sen jossain vaiheessa huipentua näkyväksi tulokseksi. Olkoot nämä siis kuusinkertaiset tsemppipeukut. :)

Tiedätte varmasti jo ydinasiat Tolixeista: nämä valmistetaan Ranskassa ja muotokieli on Xavier Pauchardin suunnittelema. Tuoli A on syntynyt vuonna 1934 ja se on niittänyt mainetta alunperin erityisesti kahvilahuonekalujen parissa - sopii koittaa vaeltaa maailman trendikaupungeissa näkemättä yhtään Tolixeilla sisustettua kuppilaa. :) Sittemmin Tolixit ovat ujuttautuneet myös tavallisten kotien klassikoiksi, mitä en ihmettele ollenkaan. Näissä tiivistyy designin kaksi tärkeintä k:ta, kauneus ja käytännöllisyys.



Oli hurjan kiva kuvailla eilen, kun loppiaispäivä oli hetken aikaa niin kirkas ja aurinkoinen. Pakkastakin toki oli lähemmäs kolmekymmentä astetta. Tiinuni päätti olla käynnistymättä, minkä vuoksi päivän suunnitelmat menivät plörinäksi. Vähän nyt jännittää, tyhjenikö akku kokonaan vai pääsenkö tänään huristelemaan...

Toisin kuin monelle muulle, loppiainen ei tarkoita meidän huushollissamme joulun purkamista saati siivouspuuskaa. Paikat on jynssätty puhtaiksi jo kuukausi sitten ja kaikki joulujutut säilyvät esillä Nuutinpäivään saakka. Näissä kuvissa pilkahtaa piparkakkutalon nurkkaa ja muut elementit kurkistelisivat jos olisin rajannut kuvia hieman eri tavalla. Joulukuusi, ikkunatähdet, joulukukat, tekstiilit ja peurakoristeet - kaikki ilostuttavat täällä edelleen. :)

Hymyjä viikonloppuun!


3.1.2017

Mökki edistyy

Meidän raksamiehet kävivät nakuttelemassa tontilla joulun ja uuden vuoden välissä kolme tehokasta päivää. Tulokset ovat ihanan näkyviä: ikkunat ovat paikoillaan, ulkoseinät on laudoitettu kolmelta laidalta ja sisällä on ensimmäinen villakerros laiteltu kohdilleen. Tuvassa on kolme korkeaa ikkunaa järvelle päin ja ne ovat mielestäni tämän viimeisimmän raksapyrähdyksen parhaat palat. Tässähän voi jo kuvitella itsensä istumassa valmiissa mökissä hyöryävän kahvikupin kanssa!



Myös nuo parven muotoikkunat ovat mieleiset ja luovat vähän toisenlaisen mielikuvan: heti niitä kurkisteltuaan tuli olo, että kunpa pääsisi jo kiipeämään parvelle ja ottamaan siellä pienet nokoset! :') Kuten huomaatte, täällä asutetaan mökkiä jo täyttä päätä.

No, oikeasti hommia vielä riittää roppakaupalla. Seuraavassa kuvassa näette saunan ja pesuhuoneen päädyn. Kävin ottamassa nämä kuvat eilen päivällä - illalla näkymä olikin jo kovin erilainen, kun ohjelmassa oli myllätä vesi- ja viemäriputket hiekkaan. Ennen joulua jännitimme vielä tämän vaiheen LVI-töiden onnistumista, mutta hyvinhän ne onneksi lutviutuivat. Nyt putkivedot ovat siinä kunnossa, että raksamiehet pääsevät valmistelemaan lattiaa valua varten.

Pellit saamme katolle todennäköisesti tämän viikon aikana. Läpivienteihin pitäisi osata ottautua ennen sitä - siis että mistä kohdasta viedään läpi viemärin tuuletusputki sekä radon. Pitää kyllä nostaa hattua kaikille, jotka raksailevat taloja pystyyn itse; vaikka mökki tulee meille puolivalmiina, on tässäkin mittakaavassa saanut perehtyä asioihin enemmän kuin tarpeeksi ja hoitaa läpi vaikka minkälaisia vaiheita. Hengästyttävää edes kuvitella, että samat vaiheet junailtaisiin läpi talon kokoisessa projektissa.

Rentoa loppiaisviikkoa!


31.12.2016

Blogivuosi


















Heipsan! On taas perinteisen vuosikoonnin aika! Kuten aiempinakin joulukuun viimeisinä päivinä, olen jälleen koonnut ylös vuoden jokaiselta kuukaudelta kolme postausta kuvineen. Kutakin postausta pääsee lukemaan otsikkoa klikkaamalla.

On jotenkin luontaista, että vuoden viimeisenä päivänä yrittää kiteyttää vuotta muutamilla sanoilla. Tästä vuodesta tulevat päällimmäisenä mieleen adjektiivit yllättävä ja kiireinen. Yllättävä ensinnäkin siksi, että en olisi koskaan arvannut vuoden alkavan kahdella järkyttävällä onnettomuudella sekä minun että miehen puolen lähipiirissä. Alkuvuosi peittyi sairaalakäynteihin ja -kuulumisiin sekä pelkoihin useamman ihmisen menettämisestä. Yhdet hautajaiset jouduimme pitämään, mutta saimme säilyttää loput läheiset luonamme. ♥ Kesävihreiden pilkistellessä pystyimme heittämään hyvästit sairaalan ovenkahvalle ja seuraamaan kotikuntoutumisten etenemistä. Kaikkea ei aika kykene enää fyysisellä ja henkisellä puolella korjaamaan, mutta se antaa kuitenkin luvan iloita siitä, mitä on vielä olemassa.

Vuosi oli yllättävä siltäkin kantilta, että se antoi enemmän kuin uskalsimme odottaa. Tällä viittaan erityisesti raksakuulumisiin. Meillä kun ei oikeasti ollut tarkoitus tehdä tontilla muuta, kuin kaadella puita ja möyriä vähän maata. Vaan kappas, siellä meillä onkin jo mökkiraksa pystyssä! Näköjään kun osaa pitää tavoitteet maltillisina, niiden yli on helpompi hypätä. Raksan suhteen oli kesän Asuntomessut selkeä käännekohta; Niihin saakka meillä oli miehen kanssa linjaeroja siinä, millä innolla höyryämme asioita eteenpäin. Alkukesän juoksinkin projektipäällikkönä täysin itsenäisesti, mutta messujen jälkeen löysimme aivan eri sävelen ja siitä lähtien on tiimityöskentely sujunut ällistyttävän hyvin.

Kiire on asia, joka on ollut läsnä koko vuoden mutta jota olen inhonnut koko ajan. Kaikki kuukaudet ovat olleet todella työntäyteisiä: yhden etapin täytyttyä on toinen ollut odottamassa jo käsi ojossa. Kääntöpuolena tässä on toki se, että olemme saaneet vuodessa paljon aikaan ja työnteko on mahdollistanut monia mukavia asioita. Silti kiirettä on ollut ihan liikaa ja se on ollut poissa ystäviltä ja harrastuksilta. Omalta hyvinvoinnilta. Ajan ja jaksamisen rippeet olen kohdistanut perheelle ja suvulle, syntyihän keskuuteemme pieni siskontyttö, isoveljen ja meidän muiden ihmeteltäväksi. ♥

Blogipostauksia selatessani huomaan, että hommamäärästä ja kellon juoksemisesta huolimatta olen ollut innoissani kaikesta meneillään olevasta. Se on tosi huojentavaa huomata. Mielialani on vahvasti sidoksissa säähän, mikä tänä vuonna oli onneksi paljon parempi kuin edellisenä vuosihuikosena. Aurinkoisia, korkeapaineen hellimiä päiviä oli riittämiin ja se on pitänyt yllä positiivista tuulta.

Tänä vuonna olen sisustanut hyvin vähän. Heti alkuvuodesta esittelin olohuoneen telkkuseinämän muutoksen, mutta sen jälkeen ei merkittäviä hankintoja tai muita muutoksia ole seurannut. Enkä niitä ole kaivannutkaan - tuntuu hyvältä, kun kodin kanssa on ollut rauhallinen vaihde silmässä. Ulkona saimme pihan valmiiksi, mikä hykerryttää edelleen. Vieläkin hymyilyttää muistella niitä lämpimiä kesäpäiviä, kun päätimme höllätä pergolassa. Keittää kahvit mukaan, löhöillä, jutskailla ja lueskella. Pergola oli muuten ehdottomasti vuoden onnistunein DIY-projekti. Vai voiko sanoa vuoden? Sitä kun ährättiin valmiiksi kolme vuotta. :')

Ajattelin, että olisin listannut tähän postaukseen vuoden aikana oppimiani asioita. Nyt kuitenkin tuntuu, että antaa niiden toistaiseksi olla. Palataan ahaa-elämyksiin tarpeen mukaan sitten seuraavana vuonna. Tässä hetkessä on hauskempaa listata toiveita tulevalle. Lupauksia en ole koskaan osannut tehdä, mutta vuodelta 2017 toivon järkeä kiireeseen, enemmän sosiaalista ulottuvuutta, vähemmän yllätyksiä, onnea etenkin raksataipaleelle, jäntevyyttä elämiseen, jaksamista ja malttia vuoden haastepuoleen (pliis, kolmenkympin kriisi saisi jäädä tulematta!), hyviä kelejä, kykyä rauhoittua ja taitoa olla hetkessä kiinni. Aika paljon toivottu yhdeltä vuodelta, mutta 2017, you can do it!
 
Kiitos teille kaikille tästä blogivuodesta ja UPEAA VUOTTA 2017! ♥


29.12.2016

Välipäivien ale & kalenteri vuodelle 2017

Moikka! Täällä lomaillaan autuudella, eli nukutaan pitkään, kahvitellaan pedissä, löhöillään, ulkoillaan ja syödään sopivassa suhteessa. Tunnelmoidaan. Kameraan en ole koskenut, joten vielä en väkerrä normaalia postausta. Ajattelin kuitenkin tulla vinkkaamaan teille välipäivien alesta, joka on meneillään Blawhi Graphicsin verkkokaupassa. Siellä on nimittäin kaikki tuotteet alennettu välipäivien ajaksi, osa jopa -50 %:n alennuksella. Edullisten hintojen lisäksi on kaikille tilaajille tiedossa vuoden 2017 kalenteri sekä mustalla että valkoisella pohjalla sähköpostitse, tulostettavana PDF-versiona.


Kalenteriahan en ollut oikeasti suunnitellut tekeväni ollenkaan, mutta yksi näistä rauhallisista "loma"päivistä jallitti ja laittoi sormet väkertämään. Ajatuksena oli tehdä kalenterit tällä kertaa puhtaasti omaan käyttöön - kyselyjä näistä on kuitenkin tullut niin innokkaasti, että lisäsin ne kuitenkin nyt välipäivähulinoiden tarjoukseen. Konkreettisina painotuotteina kalentereita ei ole luvassa, eikä todennäköisesti myytävänä PDF-versionakaan. Jos siis haluat tällaisten kilahtavan sähköpostiisi, kannattaa kipaista katsomassa mitä kivaa voisit alesta napata. :) Kauppaan pääset tästä.

Mukavia välipäiviä!


23.12.2016

Joulutervehdys

Täällä on uppouduttu jouluvalmisteluihin niin perusteellisesti, että en ole tietokonetta aukaissut sitten viime postauksen. Hyvä niin. Jouluviikon päivät ovat kuluneet tontun toimenkuvassa lahjoja paketoiden, viimeisiä kauppakäyntejä hipsutellen, joulusiivouksia lopetellen, jouluvieraita emännöiden ja kotia viimeistellen. Nyt alkaa olla kaikki valmista juhlaa varten. ♥

Joulukuusen toimme sisälle jo toissapäivänä, mutta koristeensa se sai vasta tänään. Meidän kuusessamme asuu aina tonttuja, niin tänäkin vuonna. Jotakin kautta sana kiirii tonttupiireissä tehokkaasti, sillä asukkaiden lukumäärä kasvaa kerta kerralta: tänä vuonna rungonvarteen on kivunnut jo kuusi kappaletta pikkuisia punanuttuja. Ylimmille oksille lehahtaa aina punatulkkupariskuntia ja kauneimmat oksat on varattu spesiaalille peurapallolle ja hopeiselle porolle. Uusia kuusikoristeita en ole hankkinut moneen vuoteen, sillä hopeiset pallot sopivat meidän jouluilmeeseemme kotoisasti.

Lahjojen pakettikorteissa en seurannutkaan suunnittelemaani mustavalkoista linjaa, sillä niitä ei riittänytkään omaan käyttöön. Mutta ei haittaa, kaupan pahviset versiot sopivat hyvin yksiin ruskeiden, punaisten ja valkoisten kääröjen sekä rouhean juuttinarun kanssa. 

Kuusen alla olevat lahjat ovat lähdössä Rautavaaralle mukaan, missä meitä on aatonvietossa enimmillään kymmenkunta ihmistä, sekä neljä koiraa ja kaksi kissaa. Lahjoja haluan puuhata aina jokaiselle, myös karvaturreille. Paketteja on hurjan kiva asetella hetkeksi oman kuusen alle, silloin kun ne valmistuvat ajoissa; tänä vuonna olin lahjojen kanssa jopa hieman etuajassa. Ehkä saan kiittää tästä Armasta, ainakin se pakettitalkoiden aikaan kanteli hyvin uutterasti paperirullia ja teippejä pitkin huushollia.

Miehen ja Armaksen lahjat ovat muuten vielä piilossa työhuoneessa - miehellä on ollut sinne jo parin viikon ajan porttikielto. :') Meillä on jo vakiintunut tavaksi jakaa lahjat porukalla Rautavaaralla, mutta avata ne sitten vasta omissa kodeissa. Aattoilta siis huipentuukin myöhällä siihen hetkeen, kun asetumme täällä Iisalmessa oman kuusen äärelle ja rapistelemme kääröjä auki.

Vaikka täällä joulun puolesta onkin jo valmista, on ilmassa muutama jännitysmomentti... Ja ei, en tarkoita sitä pohdintaa, tuoko pukki meille risuja vai paketteja. Mökkiraksa on nimittäin tässä sivussa saanut lisäjuonteita ja laittanut lähinnä miehen selvittelemään asioita. 

Työmiehet olivat tällä viikolla niin uutteria, että meidän omalla vastuulla olevia LVI-hommia voitaisiinkin teetättää jo heti joulun jälkeen. Vaan kun. LVI-firman miehityksessä olikin tapahtunut muutoksia ja meidän projektimme osalta suunnitelmat menivät uusiksi. Tässä yritetään nyt sumplia, kuka tekee mitä ja milloin tekee. Peukut pystyyn, että joulutaika toisi selvyyden tilanteeseen; ensi viikolla voisi mökin lattian laittaa jo valukuntoon, jos vain tuo LVI-puoli saataisiin ratkeamaan. Joulupukki, ehtisikö tämän asian lisäämään vielä omalle lahjalistalle, vieläpä top ykköseksi?!

Nyt kuitenkin aion ottaa mallia Armaksesta ja hautautua joulutyynyjen sekaan sohvalle. Illan ohjelmassa on ainakin suklaansyöntiä ja muutaman Toljanteri-pätkän katsomista. Kinkkua ei meidän talossa muuten ensi yönä paisteta, vaan sitä napsitaan muutamat palat sitten suvun kesken. Varsinaisia joulusyömisiä ei meillä täällä Iisalmessa ole muutenkaan kuin karjalanpiirakoiden (tai kuten me sanomme:  riissipiirasten) ja munavoin verran. Meidän lomaruokiamme tulee olemaan jo perinteeksi muodostunut joulupitsa sekä herkullinen pestopasta aurajuustolihapullien kanssa, nam!

Vaan nyt. On aika rauhoittua joulunviettoon ilman somea. Katsotaan, lomaileeko blogi pidempään vai onko asiaa jo piankin, raksasta lähinnä. :')

Lämpöistä, tunnelmallista ja onnellista joulua juuri sinulle! ♥


19.12.2016

Raksalla tapahtuu - mökin runko pystytetty

Kylläpä oli mukava kurvata tänään töiden jälkeen tontille, kun vastassa oli tämä näky. ♥ Mökin runko on noussut tohinalla, sillä raksatiimi tuli aloittelemaan sitä eilen. Nämä puhelinräpsyt on otettu tänään iltapäivällä, jonka jälkeen näkymä on edennyt entisestään.

Huomenna on suunnitelmissa tehdä aluskate valmiiksi ja aloitella seinien villoittamista. Huh, tässä on nyt kyllä saatu kunnon konkretiaryöppy! Kun on alkuvuodesta lähtien suunnitellut, suunnitellut ja suunnitellut, on tosi huojentavaa nähdä runko tässä vaiheessa. Kahden miehen tiimi ahkeroi mökin parissa tämän ja ensi viikon. Sen jälkeen pitävät pienen tauon, jonka aikana hoidamme itse muun muassa LVI-töiden välivaiheen kuntoon.

Parasta näissä ensimmäisissä hetkissä on seistä tulevien ikkunoiden kohdalla maisemia katsellen, mittailla askeleilla seinien etäisyyksiä ja pyöriä tilassa ihmetellen. Alemman kuvaparin vasemmanpuoleisessa otoksessa on yksi järvellepäin tulevista isoista ikkuna-aukoista, joita mökkiin tulee kolmin kappalein.


Kyllähän minä osasin odottaa jo sitä tunnetta, kun voi astua ensimmäistä kertaa "sisälle" ja kokea tilan todellisena... Mutta jälleen kerran se pääsi yllättämään, kuinka huikea tuo tunne on! Hyvä työkaverini oli raksalla mukana käymässä - tuntui, etten osannut keskustella hänenkään kanssaan, sillä olin niin häkeltynyt mökin hahmottumisesta. Onneksi hän pystyi samaistumaan fiilikseen, sillä raksailevat itse samassa tahdissa tuplaten isompaa mökkiä.

Fiuf, täälläpä sitä siis sulatellaan etenemistä. Meikäläisellä alkoi kaiken lisäksi tänään joululoma, jonka kruunuksi löysin yhdestä oppilaiden kiikuttamista paketeista aivan järjettömän ihanat villasukat. ♥ Eipä voisi loma paremmin alkaa!

Erinomaista jouluviikkoa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...