29.7.2013

Söpöyttä pyykkäykseen

Aiemmin pyykinpesu- ja huuhteluaineet nököttivät valkoisessa puukorissa omissa kaupan pakkauksissaan. Kodinhoitohuoneen tasolla oleva näky tökki koko ajan silmään, sillä pakkaukset ja purnukat olivat niin eriparia kuin olla voi. Siitä kehkeytyi ajatus, miksei pyykkäystä - tai ainakin siihen tarvittavia tököttejä - voisi järjestää esteettisemmin. Voihan sitä. Pari uutta lasipurnukkaa ja -pulloa kaupasta matkaan, aineet uusiin astioihin ja avot. Nyt näky ei aiheuta tuskanhikeä, pikemminkin söpöjä mietteitä. Mission accomplished!


26.7.2013

25.7.2013

Terveisiä Kolilta

Nyt luvassa on muutamia tärppejä reissukuulumisistamme. Kävimme lomailemassa Kolilla, Pielisen rannalla. Paikka oli meille kummallekin lähes tuntematon, ja oli kiva lomailla ja tutustua ympäristöön niin sanotusti uudessa paikassa. Kolme päivää hurahti nopeasti. 

347 metriä merenpinnasta kohoavalle vaaralle on tehty hotelli, jossa majoituimme. Näkymien lisäksi hotellille antaa omaleimaisuutta eräs käytännön asia: auto jätetään alemmaksi parkkiin, ja hotellille noustaan joko portaita pitkin tai hissillä.


Kolille on avattu tänä vuonna uusi kylpylä, jossa on hieman muista poikkeava konsepti. Ideana on tarjota elämyksellinen kylpyläkäynti aikuisten kesken, sillä kylpylään on aamupäiviä lukuun ottamatta 18 vuoden ikäraja. Jokainen saa mukaansa kylpykiulun, joka on täytetty Lumenen tuotteilla. Ne on tarkoitus käyttää lillumisten ohessa. 

Ei puhettakaan, että olisimme jättäneet testaamatta tämän mainostetun uutuuden. Kokemus oli kyllä miellyttävä. Jokaisesta altaasta ja saunasta oli upeat maisemat alas Pieliselle. Tummat puu- ja kivimateriaalit loivat kylpylään intiimin ja rauhallisen tunnelman, jota sopiva taustamusiikki ruokki entisestään. Vaikka paikasta löytyi perinteisiä pore- ja ulkoilma-altaita, oli yleiskuva tavallista eksoottisempi. Joukkoon nimittäin mahtui myös erilaisia ratkaisuja: jalkakylpyaltaita, valo-ääniallas, elämyssuihkuja, persoonallisia saunoja sekä muun muassa relax-huone, jossa oli ihanat lämpöpedit. Elämyssuihkuissa kävimme useamman kerran. Niissä oli yhdistetty valoon ja ääneen erilaiset vesielementit. Elämykseksi sai valita esimerkiksi karibialaisen ukkosmyrskyn tai vaikkapa viileän valtameren sumun. Meidän suosikkimme oli lämmin sade sademetsässä. :)


Kiipesimme tietenkin myös Ukko-Kolin huipulle. Portaat olivat jyrkät mutta jykevät, eikä matka huipulle ollut hotellilta kovin pitkä. Maisemat olivat odotuksiamme upeammat. Valkoisilta kalliopinnoilta näkyi silmänkantamattomiin - metsien ja veden kontrasti oli hienoa katseltavaa. Tutkimusmatkailimme kalliolta toiselle ja kamera räpsi talteen lukemattomia kuvia. Aurinkoisesta säästä huolimatta huipulla tuuli jonkin verran, joten jyrkänteiden reunalla sai olla varovaisena.


Kävimme tsippailemassa vähän matalammallakin merenpinnasta, Kolin kylällä ja satamassa. Kylä on pieni, mutta matkailuun on panostettu. Vierailijoiden kulkureitiltä löytyy perinnemaisemaan istutettuja kohteita, joita ihastellessa saisi aikaa kulutettua tovin jos toisenkin. Satamasta löytyi uusitut puitteet laitureineen ja satamaravintoloineen. Sympaattisin oli rannalla nököttävä vanha uimahuone.


Ennen lähtöä Savoon kävimme vilkaisemassa Kolilta löytyvää vuoden 2006 loma-asuntomessumiljöötä. Valitettavasti alue oli päässyt jotenkin nahistumaan, eikä messuvuoden ilmettä ollut tallella juuri nimeksikään. Hienojahan ne mökit vieläkin olivat, mutta pintojen ja ympäristön näyttäessä kulahtaneilta ei alueelta enää hohtoa löytynyt. 

Kolilta emme ajelleet suoraan kotiin, vaan kierrähdimme Tahkolle ja Nilsiään. Vaikka Tahko on tunnettu varsinaisesti talvikohteena, on se ihana ja eläväinen paikka kesälläkin.


Illaksi olimme varanneet paikat Nilsiän kesäteatteriin. Kyseessä oli jo kesämme kuudes teatterinäytös (edelliset kävimme katsomassa viime viikonloppuna Rautavaaralla ja Siilinjärvellä), eikä tämä jäänyt todennäköisesti vielä viimeiseksi. Meillä on tapana rankata ja antaa tähdet kullekin esitykselle - viimeisimmästä sanottakoon, että tällä kertaa isännän ja emännän mielipiteet jakautuivat totuttua enemmän. :)


Teatterin jälkeen päätimme vielä illankähmässä kivuta Tahkovuoren päälle maisemia katselemaan. Komeita olivat, vaikkeivat ihan Kolille vertoja vetäneetkään.

Oli ilo tulla kotiin useamman päivän matkalta, kun vastassa oli jo reilusti vihreämpi maa. Toki länttipaikkoja ja huonommin kasvuun lähteneitä kohtia löytyy sieltä sun täältä; niitä pitää vielä seurailla ja tarvittaessa ripsautella päälle lisäsiemeniä.


Nyt siis takaisin kotona, hetki hengähdystä ennen viikonlopun rientoja. Kyllä kesä on kiva!


P.S. Alkuperäiset kylpyläkuvat löytyvät Koli Relax Spa:n sivuilta.

18.7.2013

Niiiiiin lomalla


Kun on kesälomalla,
voi edetä aikataululla omalla.
Löhötä milloin tahtoo,
teatterit sun muut kahtoo.
Napsia suuhun kesän herkut,
vierailla kavereille terkut.
Päättää tehdä roadtrippi,
puuhata itselleen olo sippi.
Olla muistamatta työtä ja muita,
lämmitellä auringossa luita.
Heittäytyä äkkinäisen spontaaniksi,
saada kesästä hyvä kiksi.
Ammentaa kulttuuririennot ja menot,
kiertää konsertit ja museot nostalgisen kenot.
Bongata suven tapahtumat,
kokea paikkojen ihmissumat.
Huomata luonnon pikkuilot,
herkutella käsikkäin jätskikilot.
Katsoa auringon nousut ja laskut,
täyttää hymyillä taskut.
Kerätä lämpimät muistot,
yhdistää piknik ja puistot.
Uppoutua tässä ja nyt,
olla eloonsa tykästynyt.
Nauttia joka hetkistä,
rakkaan kanssa tehdyistä retkistä.

Niinkuin aiempinakin kesinä, haluamme ottaa lomasta kaiken irti. Tämä tarkoittaa sitä, että elämme mahdollisimman paljon hetkessä, koemme ja teemme mitä huvittaa. Nautimme vapaudesta ja toteutamme sellaisia päähänpistoja, joihin ei työarjen keskellä pysty venymään. Kesän aluksi meillä on tapana tehdä lista tekemisistä, tapahtumista, reissuista ja käyntikohteista, jotka kiinnostavat - listalta on sitten kätevä valkata kunakin ajankohtana sopivimmat ideat. Kaikkein parasta on kumminkin se, että keksimme yhtäkkiä spontaanisti jotain ja toteutamme sen. Viimeisimmäksi päätimme tehdä ex tempore -reissun Pohjanmaalle. Kolusimme pienempiä paikkakuntia, rantauduimme hetkeksi Tuuriin ja tutustuimme Seinäjoen maisemiin. Kylläpä muuten vaan löytyy Suomesta kauniita paikkoja, kun vain malttaa ajella muualla kuin pääväylillä ja tutkimusmatkailla rennolla fiiliksellä! Tänään hujautimme käydä museovierailulla ja jatkoimme kesäteatterirundia. Oli kivaa. :)

Tänä kesänä meille on muotoutunut tavaksi aamukahvitella pedissä ennen liikkeelle lähtemistä. Yleensä isäntä huolehtii kupposet ja syömiset vällyjen väliin. Tänä aamuna tarjotin näytti melko terveelliseltä.

Lähitulevaisuus eroaa aiemmasta kesänvietosta siinä, että nyt meillä on enemmän edessä jo valmiiksi varattuja ja suunniteltuja juttuja - hitunen jotain perinteistä,  kosolti uutta ja kiehtovaa.

Pakko muuten hehkuttaa: MEIDÄN PIHALLAMME NÄKYY JO VIHREÄÄ!

11.7.2013

Viikon saldo

Viime päivät ovat olleet varsin buukattuja, sillä ohjelmaan on mahtunut pari päivää lähilomailua Kuopiossa, Viinijuhlia, kesäteatterikauden korkkausta, pyörähdys kotikonnuilla, reissu Varkauteen ja ennen kaikkea pihahommia. 

Päätimme olla mukavuudenhaluisia ja tilasimme pihalle viisikymmentä kuutiota multaa. Emännän vanhemmat toivat avuksi traktorin oheisvälineineen ja olivat emännän pikkubroidin kera pari päivää talkoilemassa. Sen päälle teimme itse pari tiivistä uurastuspäivää ja nyt alkaakin olla valmista - juuri sopivasti ennen tämänpäiväisiä sateita. (Postauksen pihakuvat on otettu keskeneräisissä vaiheissa; täysin valmiista luvassa otoksia sitten, kun nurmi alkaa pilkottaa.)


Piha-alueet ajettiin hankmolla ja lanalla, harattiin, rajattiin, istutettiin siemenet ja jyrättiin tiiviiksi. Työskentelykelit olivat mahtavat, välillä meni ihan bikinihommiksi. :) Sopivissa väleissä pidimme rantsutaukoja ja heitimme talviturkit kotimme läheisyydestä löytyvällä lammella.


Nyt alkaa olla kepeä olo, sillä vihdoin ja viimein pääsemme nautiskelemaan valmiista kotiympäristöstä! Enää ei tarvitse kuin järjestellä muutamat irtotavarat pihalta paikoilleen ja sitten ainoa hommamme onkin seurata, kuinka nurmi lähtee kasvamaan (istutuksia mietitään vasta syksymmällä). Mikä parasta, loma vielä jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Tarkoituksena on mm. aloittaa intensiivinen kesäteatterikierros, käydä paikallisilla Olusilla, suunnata vähän pidemmälle lomanviettoon sekä ottaa ohjelmaan muitakin kesäisiä aktiviteetteja. Niistä kuitenkin tuonnempana, nyt naatittaan! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...