3.5.2014

Kirjaimista koottu


 

Olen harvemmin kuvaillut kulmamakkarimme syvennystä, jonne on koottu musiikkivälineitämme. Soittimissa kun ei kummoista sisustuksellista kuvattavaa ole. Tein kuitenkin alkukeväästä kylttilöydön, joka on sittemmin sijoittunut tuohon pianon luokse. 

 

Vanhassa ovenvieruskyltissä ei montaa sanaa lukenut, mutta sain silti muodostettua olemassa olevista kirjaimista kolme sanaa, jotka mielestäni ovat musiikkisyvennykseen oikein osuvat.


Sähköpiano on oikeastaan vain hätävarasoitin, sillä klassinen piano on tietenkin se ykkösjuttu. Musta Samick majailee vanhempieni luona, joten sähköversio on meillä vain niitä päiviä varten, kun on pakko saada pimputella edes jotain. Piano on siis minun juttuni, kitara isännän.


Nurkan taakse, sähkökitaran takapuolelle jää vielä sopiva tila kaiuttimelle ja akustiselle kitaralle. Akustinen versio on minun, kun sellainen oli aikoinaan musiikin sivuaineopinnoissa tarpeen. Arvatkaa vaan, onko jäänyt sittemmin vähälle käytölle - no on! Onneksi tuo isäntä on hanakka tarttumaan akustiseenkin kitaraan, joten soittamatta se ei sentään jää. :)


Pääsin kuin pääsinkin vappuna Jyväskylään. Reissu oli kyllä odottamisen arvoinen, sillä keskisuomalainen vappu oli nimittäin juuri sitä mitä odottikin, vähän jopa enemmänkin. Vaikka aamulla täällä Savossa sai herätä lumimaisemaan, oli Jyväskylässä aurinkoinen ja lämmin pikniksää. Vuoden eka pehmis maistui hykerryttävältä, vanhat autot olivat kauniita ja ihmisvilinä hyväntuulista. Rakasta opiskelukaveriakin pääsin näkemään, joten enempää ei olisi voinut reissulta toivoa.

Eilen olimme starttaamassa isännän jalkapallokautta, tänään hippaloimme ystävämme tupaantulijaisissa ja huomenna juhlimme pikkuveljeni synttäreitä. Missähän välissä tässä ehtisi jatkamaan pihanäperryksiä? No, onneksi omakotitaloasujan luontaisetuihin kuuluu se, että hommia saa tehdä omalla aikataululla. Kun vain saisi hiljennettyä tuon alitajuntaisen "Hop hop hommiin" -hokeman.




19 kommenttia:

  1. Ihana tuo kyltti! Sopii kyllä niin hyvin tuohon soittimien läheisyyteen. Kumpa itsekin osaisin soittaa, en vaan jaksanut nuorena treenata :/ harmi!
    Kivalta kuulostaa sun vappu! Teilläkin taitaa olla kotona urheilupuolen mies :)

    ihanaa lauantaita ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen aikoinaan soittanut pianoa konservatoriossa kymmenen vuotta, joten ihan ilman ei osaa varmaan ikinä olla. :) Ja jep, isäntä on lievästi sanottuna tuollainen urheilijapoju!

      Poista
  2. Voi että, aivan ihana tuo kyltti! Täällä kanssa tykätään pimputella pianoa, ihana harrastus ja hyödyllinen myös opentyössä:)! Ja huippua, että olet päässyt käymään täällä Jyväskylässä ja kelitkin vielä suosivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän harmitellut sitä, että oma työnkuva ei oikein anna mahkuja pianoiluun oppilaiden kanssa. Mutta hyvä että sentään kotona voi pimputella. :)

      Poista
  3. Pääsit Jykylään, hienoa! :)

    Olen etsiskellyt tuollaista vanhaa "nimitaulua" kirjaimineen, mutta vielä ei ole osunut kohdalle (tosin isompaa kuin tämä sinun). Ihana taulu, ihana teksti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on tällainen miniversio. :D Isompi kelpaisi kyllä minullekin!

      Poista
  4. Tosi kiva taulu ja vkun itsekin osaisi soittaa pianoa! Kiva kun kelit suosi käydessäsi, tänään täällä sataa lunta, hrrrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hrrr hrrrr -kelejä on kyllä pidellyt, onneksi vappuna aurinko sattui yllättämään! :)

      Poista
  5. Kivan näköinen! Minä olen haaveillut isosta porraskäytävän nimitaulusta, mutta en tiedä mistä sellaisen voi hankkia. Vai pitääkö lähteä varkaisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minunkaan silmiin sattunut vastaan isompia... Varmaan pakko käydä jostain nyysimässä, tai vähintään lainaamassa... ;)

      Poista
  6. Voi onpa hauska löytö! Osuvan tekstin sait aikaan :) Pianon soittaminen on kyllä rentouttavaa ja välillä on oikein tuska päästä koskettimille. Osaisipa vaan soittaa paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan pimputtelu näyttää jokin alitajuntainen perustarve olevan. :D Ja tuo tuska on aivan totta!

      Poista
  7. Kadehdittavan upea löytö!! ♥ Omat soittajan taidot ovat jo ruosteessa, mutta taitaa meillekin piano kotiutua jossain vaihessa. Hitsinvitsi, täällä sitä on käyty, mutta paikalliset bloggarit unohdettu! Nyt olisi melkein häpeän paikka. Seuraavalla kerralla vähintään kuppi kahvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä bloggarikyläily vahvasti mielessä, mutta Jyväskylän vierailun aikajänne liian lyhyt sellaisen toteuttamiseen. :) Lupaan pyhästi, että kun lähikuukausina tullaan kaupunkiin rauhallisemmissa merkeissä, on vähintään se kuppi kahvia tiedossa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...