11.7.2014

Pedaten - poimi ideat omaan makkariisi!


Toiseksi viimeisen kerran Kalajoelle. Loma-asuntomessuilla huomasin kiinnittäväni huomioita makuuhuoneiden rentoihin, harmonisiin petauksiin. Sen sijaan, että toteaisi vain jonkin näyttävän kivalta tai nätiltä, halusin upottaa itseäni syvemmälle ja miettiä, mitä yhdistäviä tekijöitä houkuttelevissa sängyissä oli. Kutsuva, univietteliäs peti näyttäisikin monessa kohteessa saadun aikaan loppujen lopuksi varsin yksinkertaisilla aineksilla. 


Monissa sängyissä oltiin jätetty petilakanat näkyviin joko osittain tai kokonaan. Miksipä niitä piilottelemaan, lakanat kun ovat toinen toistaan kauniimpia ja antavat rauhoittavia tasoja petaukseen. Perinteiset harmaat sävyt oli yhdistetty hentoihin nuden ja beigen vivahteisiin, mikä näytti omaan silmään jopa aavistamattoman hyvältä. Luulin, että olin saanut beigestä yliannostuksen jo ajat sitten!


Makuuhuoneiden pintamateriaalivalinnoissa oli käytetty vanhaa reseptiä: sängyn taakse jäävää seinää korostamalla myös peti näyttää muhkeammalta. Jo ennen messuja lehtiin päässyt Villa Kalajoen musta tähtikatos näytti livenä yhtä jännältä kuin kuvissakin, mutta ainakaan ensilämpimiltä se ei minulle itseään myynyt läpi. Entäs sinulle?





Pysäyttävin makkari oli omalla reitilläni Meriharakan valkoinen höyhenvaltakunta. Vaikka siipiteema ei ihan kympillä iske, oli huoneeseen saatu uskomattoman levollinen tunnelma. Minimalistinen värimaailma, rauhoittavat valoratkaisut ja pienet risuasetelmat yöpöydillä saivat toivomaan, että sängylle olisi voinut retkahtaa hetkeksi välinokosille.



Aamumetsä taas oli osuva esimerkki siitä, miten yksinkertaisilla, mutta kauniisti yhteensopivilla elementeillä saa aikaan herkän unitunnelman.


Monissa kohteissa oltiin muistettu, että yksistään sänky ja yöpöydät eivät välttämättä tee vielä kokonaista, vaan ilmeeseen sopivilla valaisimilla on makuuhuoneen tunnelmassa suuri rooli. Lamppuseikkoihin minulla on vielä tarkoitus palata erillisellä postauksella.


Sen verran on kuitenkin nyt jo mainittava makuuhuoneiden valaistuksesta, että perinteisten pöytälamppujen lisäksi oli useampaan kohteeseen kiinnitetty lamput roikkumaan katosta sängyn molemmin puolin. Tämä oli mielestäni oivaltavaa ja virkistävän erilaista tavanomaiseen verrattuna. Kyllä voisin heti harkita meillekin!

 
Vaikka makuuhuoneet olivat pääosin rauhallisia väritykseltään, muutamia ilopilkkujakin pilkahteli. Keltaisen lisäksi yllätyin oranssin ja limenvihreän määrästä - oikeastiko nuo värit ovat tulossa takaisin?


Messupetausten ehdoton iskusana oli kuitenkin kerroksellisuus. Yhdessä sängyssä saattoi olla jopa neljä erilaista päiväpeittoa tai vilttiä päällekkäin laskostettuna. Laskosten leveyttä ja pulleutta vaihtelemalla samoista aineksista voi saada usemman petausvaihtoehdon. Ei kannata tyytyä siis yhteen päällyseen.

Ja ne tyynyt. Nyrkkisääntönä näytti olevan, että vähintään kolme tyynyä nukkujaa kohden tekee petauksesta muhkun. Eli parivuoteessa vähintään kuusi kappaletta näyttää jo runsaalta. Niiden kanssa on hyvä muistaa ryhdikäs pystyasento - selälleen heitellyt möttöset vievät kauniiltakin pediltä puhdin.


Mitä siis jäi minulle käteen Kalajoen messupetauksista? Tiivistettynä nämä huomiot:

  • Käytä kerroksia.
  • Vilauta edes vähän petilakanoita.
  • Korosta takaseinää.
  • Mieti väriharmonia rauhalliseksi.
  • Muista valaistus.
  • Anna loppusilaus ryhdikkäillä tyynyillä.

Ja joo, nämä pointit ovat niitä hitaita loma- tai viikonloppuja varten, kun on aikaa hifistellä lakanoiden kanssa ja ihastella tällättyä makkaria. Arkena riittää, että isäntä on viskannut perästä startattuaan päiväpeiton edes jotenkin päin sängylle. :)


10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, vieläkin pähkäilen meidän makuuhuoneen uutta suuntaa ja tässä paljon kivoja ideoita. Rakastan tuota Meriharakan taulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jokin idea löytyi napattavaksikin asti! :) Meriharakassa oli uskomaton tunnelma. <3

      Poista
  2. Katosta roikkuvat valaisimet ovat tosi kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Niissä oli kieltämättä kivaa jujua ja ilmettä! :)

      Poista
  3. Kiitos näistä ideoista! Makkari on syksyllä muutosten kourissa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus, kiitos tästä! :) Suosikkini oli Meriharakka ja Merisävel. Harmi etten itse ehtinyt noille messuille. Jos nyt rakennettais taloa niin laittaisin myös valaisimet roikkumaan sängyn molemmin puolin tai ainakin varaukset niille. Blogissani olisi muuten sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin tuumailin, että lamppupaikat kyllä laittaisin heti sängyn laidoille, jos nyt raksailtaisiin! Minäpäs tulen kipaisemaan haasteen matkaan, kiitos Jemina! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...