4.5.2015

Muutos pilkottaa

Katsokaapas oikein tarkasti tätä postauksen ensimmäistä kuvaa. Jotain on meillä nyt muuttunut - huomaatteko, mitä?


Joko bongasitte? Kyseessä on lauantai-illan tuotos, kun eriparisista villasukista huolimatta sain touhuiluvaihteen päälle. Näkymä olohuoneesta työhuoneeseen muuttui hieman, kun takaseinä sai koivukuosia ylleen.




Ja kyllä, ihan itse tapetoin. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Jännitti aika hirmuisesti ensimmäistä vuotaa kiinnittäessä, mutta seinästä tuli parempi kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa. Alunperin minun piti lähteä miehen mukaan jalkapallopeliin, mutta sade muutti suunnitelmat - ja hyvä niin. En ole kuulema ainut, joka seinästä tykkää. :)

Työhuoneen ensimmäinen muutosaskel on siis otettu. Seuraavana puuhana on toteuttaa kaksi kalustukseen liittyvää haavetta, joista ainakin toinen on julmetun painava. Katsellaan siis taas kuukausi tai pari eteenpäin, milloin ja miten huone nytkähtää eteenpäin.

Aurinkoa viikkoon! ♥

P.S. Nohevoiduin eilen illalla pitkästä aikaa Facebookin kanssa ja sukelsin muiden blogien sivuille. Käykäähän tykkäilemässä Deko 133:n FB-sivuista, niin löydän teidätkin sieltä!


24 kommenttia:

  1. Ihana ja hyvä muutos! :-) Näkymä tuosta onkin tosi upea! <3 Ihanan elävä ja raikas tapetti! :-)
    Peukut ehdottomasti tapetoimiselle, hienosti olet tehnyt :-)

    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä aivan upea tapetti ja sopii tiettyihin koteihin täydellisesti niin kuin juuri teille <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis tapetti ja kuvista päätellen nappivalinta kun näyttää siltä kuin olisi aina ollut tuossa seinässä tuo tapetti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä haluaisi enää kuvitella seinää ilman koivikkoa! :)

      Poista
  4. Ai miten pirteä tapetti, ja miten taitava nainen! Hyvä hyvä! :)

    VastaaPoista
  5. Metsäintoilijana pidän kovasti tuosta tapetista. Itsekkin kävin tänään tilaamassa viimein makkariin uuden tapetin. Hyvä sie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin innostuin tästä vielä sen verran, että vierashuoneeseen on tilauksessa myös vähän uutta kuosia! :)

      Poista
  6. Taitava olet!!! Ja onpa kyllä erittäin mainio tapettivalintakin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin noita oksattomia koivunrunkoja, jokin noissa nappaa omaan silmään. :)

      Poista
  7. Jeiii, ihana tapetti! Ja taitava sinä <3 Luin ensin, että uudet haaveet liittyvät kalastukseen ja rupesin pohtimaan, mikä siihen liittyvä voi olla kovin painavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, kalastus ei kovin lähellä ole noita omia mielenkiintoja.. x) Mutta hauska lukihärö! ;)

      Poista
  8. Raikas ja kaunis muutos, hienoa, että uskaltauduit tapetoimaan! <3 Kivaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  9. Ihanalta näyttää uusi tapetti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taitaa olla samanlaista olkkarin "jatko-osassa"! :)

      Poista
  10. Jee!! Tapetti on kiva - tykkään! Annolta oli muuten tullut tämän tapetin näköinen kangas. Anttilassa piipahtaessa huomasin.

    Näin se on, että pitää ryhtyä vain tuumasta toimeen, niin kyllä sitä oppii. Se oli meikeläisenkin tämän päivän teemana, kun sain ommeltua elämäni ensimmäisen vetoketjun! Ja hitsi, että tuli hyvä fiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kangasvinkistä! :) Oi, hyvä sinä! Vetskarin ompeleminen on merkittävä etappi! <3 Muistan itse ähertäneeni sellaista bviimeksi yläkoulussa/lukiossa. :D

      Poista
  11. Ihana tapetti, tosi kivan näköinen. Kertoisitko minkä merkkisestä tapetista on kyse? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin jo tuonne toisen postauksen alle, mutta laitanpas vielä tähänkin, jos joku muukin etsii vastausta. :) Eli siis, Elloksen Paulina tapetti on tämä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...