4.6.2016

Vähän niin kuin loma

Se olisi nyt. Kansankielellä loma, virallisemmin kesäkeskeytys. Meillä opettajillahan ei varsinaisesti lomaa kapulakielessä ole, vaan työ keskeytyy koululaisten lomien vuoksi. Palkkaakaan me emme oikeasti kesäkuukausilta saa senttiäkään: meidän vuosityömme katsotaan tehtävän kymmenen kuukauden aikana, mutta tuolta ajalta saatu palkka jaetaan kahdelletoista kuukaudelle. Toisin sanottuna joka kuukaisi meidän palkastamme nipistetään 20 %, joka sitten vapautetaan maksuun kesällä. Tämä muinainen järjestely on tietääkseni erittäin poikkeuksellinen muihin ammatteihin verrattuna, mutta se on entisinä aikoina keksitty keino turvata opettajien toimeentulo kesän aikana. Harva tätä tietää, ja siksi ketuttaakin aina lukea tai saada kuittailuja opettajien lomista. Samalla tavalla muutkin voisivat nipistää talvikuukausina euroja sukanvarteen ja ottaa sitten kesäksi palkatonta vapaata. Tässä siis vielä viimeinen opetuksellinen tuokio, ennen kuin oikeasti heitän työasiat mielestä. Seuraavaan kahteen kuukauteen en aio olla ope, vaan ihan vain Kristiina. :)

Mennyt vuosi oli aika utopistinen. Kollegojen kanssa totesimme, että vuosi oli yhtä erityisjärjestelyä toisensa perään, ja jokainen joutui venymään odotettua enemmän. Toivon todella, että vastaavanlaista lukuvuotta ei ihan heti tulisi vastaan. Kuten kipunoin syksyllä blogissakin, olin yhdessä vaiheessa erittäin tööt ja normijärjellä olisi pitänyt ottaa jo hetki hengähdystaukoa. En kuitenkaan halunnut kuormittaa työyhteisöä yhtään enempää, joten yritin vain selviytyä. Joululoman jälkeen koitti onneksi käännekohta ja tämä mennyt kevät on ollut henkisesti todella voimauttava. Kiire ja haasteet eivät ole vähentyneet, mutta henkinen hyvinvointi on kiepsahtanut hyvälle tolalle.

Inhottaa, että olen luiskahtanut luettelemaan omia kiireitäni. Tympeitähän ne ovat muiden kuunnella, vaikka omassa päässä ne ääneen sanottuna tai näkyville kirjoitettuna jäsentyvät. Mielenkiintoisempaa olisi vasta perästäpäin kertoa, mitä on tullut tehtyä. :) Pakko niitä on kuitenkin sivuta, selittääkseni vaikkapa sitä, miksi blogi on viime viikkoina joutunut olemaan telakalla. Olen tänään miettinyt lomatekemisiä, ja näyttää lähitulevaisuuden osalta siltä, että kiire säilyy, mutta muuttaa muotoaan. Palkkatöiden sijaan duunilistalle ryöpsähtävät kaikki kotielämän kasautuneet hommat. Aioin kuitenkin saada blogimaailmaakin mahtumaan joukkoon, sillä tämä jos mikä voimauttaa ja nollaa mieltä. Piha-aiheisia kuulumisia olisi etenkin päivitettävänä. 

Mies on töissä vielä jokusen viikon, ennen kuin aloittaa lomailun. Tälle kesälle meillä on haaveissa tehdä muutamia pidempiä kotimaan reissuja sekä kiertää lähialueen kesäteatteriesityksissä. Tämän postauksen kuvitusaihe tulee yhdestä pienestä kesähaaveestani: haluaisin taas uppoutua kirjojen maailmaan. Talvisin en lue ollenkaan kaunokirjallisuutta, mutta yleensä kesällä saatan olla nenä kiinni kirjassa pitkälle aamuyöhön. Viime kesä oli ainut poikkeus, en saanut avattua yhtäkään kantta. Siispä tänä vuonna otettakoon tuo vajaus tuplaten takaisin!

Mitä teille kuuluu? Aloittiko joku muukin nyt lomansa? Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?


13 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa Kristiina <3 nautit ja keräät voimia syksyyn <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa sulle <3 Mä aloitan viikon päästä :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun voisikin pitää palkatonta lomaa kesällä, helpottaisi kummasti elämää pikkukoululaisten kanssa! Oma työnantajani (kunta) kyllä suosittelee lomarahan vaihtamista vapaaksi, mutta sitä vapaata ei saa pitää kesällä eikä siitä saa aiheutua sijaiskuluja, eli aika mahdoton yhtälö sosiaali- ja terveyspuolella jossa asiakkaat/potilaat täytyy hoitaa vuodenajasta riippumatta ja jossa muutenkin tehdään töitä liian pienellä porukalla. Mutta se minun politikoinnista, hyvää ansaittua kesälomaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä on varmasti noita kökköjä tilanteita, että työnkuva tai työnantaja ei mahdollista vapaan ottamista - itse halusin kuitenkin vain teoriassa tuoda esille, että opettajien loma on oikeasti palkaton ja samanlaista järjestelyä voi kukin pohtia omalla kohdallaan. :) Tsemppiä työhösi, hoitotyön tekeminen on ihailtavaa! <3

      Poista
  4. Oikein ihanaa lomaa! Täällä joudutaan vielä odottamaan lomaa, mutta iloisin mielin kesää kohden :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lomaa! <3 Täällä alkaa ensi viikolla loma, vielä parin päivän rutistus edessä. :D

    VastaaPoista
  6. Ihanaa lomaa! Minulla vielä monta viikkoa, ennen omaani. Nähdäänhän nyt kesällä? :)

    VastaaPoista
  7. Minä aloitin samaan aikaan. En ole opettaja, mutta on kiva aloittaa loma samaan aikaan lasten kanssa. En ole helteiden ystävä, ja minulle tämäkin on jo kesän parasta aikaa. Tosi kiireistä tulee, me muutetaan uuteen taloon juhannuksen jälkeen. Hyvää kesää, toivottavasti nähdään vielä uudestaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...