26.4.2017

DIY Kiinteistönvälittäjät // me tehtiin se, talo on myyty!

Voi fiuf, viimein voin paljastaa teille viime aikojen käänteitä! Kerroinhan jo aiemmin, että on ollut vaikka minkälaista hässäkkää. Kyse ei ole ollut pelkästään raksa-asioista tai myyjäisvalmisteluista, vaan meillä on ollut meneillään talonmyyntiprosessi. Eilen tuo puserrus kohtasi etappipisteensä, kun allekirjoitimme kauppakirjan. Meidän talomme on myyty!

Kiinteistönvälittäjää emme halunneet ottaa, vaan hoidimme myyntikuvion itse alusta loppuun. Prosessi alkoi jo viime kesänä, kun viimeistelimme loput piha-alueet valmiiksi. Tuolloin käytin monta monituista päivää esittelykuvien ottamiseen ja myynti-ilmoituksen viilaamiseen. Talon laitoimme markkinoille loppukesällä. Tuolloin ymppäsimme hinnan yläkanttiin, sillä todellisia lähtöhaluja ei vielä silloin ollut. 

Nyt kevättalvella myynti-ilmoitus oli tovisen piilossakin, kunnes luiskautimme sen uudestaan esille viime kuussa, hiihtoloman alkaessa. Päivitimme hinnan samalla oikealle tasolleen, ja voi pojat millainen hässäkkä siitä alkoikaan! Seuraavan puolentoista viikon aikana pidimme yhden julkisen esittelyn ja monta monituista yksityisnäyttöä. Kiinnostus ja palaute itse talosta oli häkellyttävän positiivista ja pian huomasimmekin jo sopineemme suullisesti kaupoista. Ostajien löytymiseen kului ilmoituksen julkaisemisesta aikaa vain viikko ja kaksi päivää.

Näyttöihin valmistimme paperiset kohde-esitteet, pihaesittelyn digitaalisena ja julkiseen esittelyyn ohjasimme muutamalla tienvarsikyltillä (tuollaisilla, jonka vieressä Armas napottaa ensimmäisessä kuvassa). Jokaiselle katsojalle tarjottiin kahvia ja suklaata takkatulen loimussa. Vaikka yleisenä linjauksena asuntomarkkinoilla on, ettei omistajien kannattaisi olla talonäytöissä mukana, olemme itse täysin eri mieltä. Kukaan ei olisi osannut kertoa paremmin talosta, sen rakentamisesta, ominaisuuksista tai siinä asumisesta kuin me itse. Näytöistä jäi todella hyvä mieli.

Kun ostajaehdokkaat löytyivät, tilasimme taloon kuntotarkastuksen. Sen perusteellisessa suorittamisessa ja raportin odottelussa meni hetki, jonka jälkeen pääsimme itse kaupantekoprosessiin. Kauppakirjankin teimme itse; se on tarkistettu ja viilattu yhdessä ostajien, kaupanvahvistajan sekä pankin edustajien kanssa. Kuulema oikein hyvä saatiin aikaiseksi. :)

Eilen asiat siis kulminoituivat allekirjoituksiin. Muuttoshowsta meidän ei tarvitse vielä huolehtia, sillä talon hallintaoikeus vaihtuu vasta elokuun alussa. Saamme siis nautiskella vielä kesän valmiista pihasta ja tehdä Rautavaaran mökkiä valmiiksi. Aikataulullisesti tilanne on ideaali, sillä tällä sabluunalla meidän ei tarvitse muuttaa minnekään väliaikaisesti vuokralle, vaan mökki ehtii valmistua asumiskuntoon muuttopäivään mennessä.

Ja mikäkö on olo? Huojentunut ja onnellinen. Vaikka ei tätä vielä tajua. Itseämme saamme kyllä taputtaa olalle siitä, että hoidimme myyntihomman kokonaan itse. Arvatkaa vain, jännittikö - etenkin se, miten aikataulut mätsäävät suhteessa seuraavaan rakennusprojektiin. Lopputulema oli kuitenkin juuri sellainen kuin villeimmissä unelmissa haaveilimme, ellei vielä vähän parempikin. Nyt voimme aloittaa seuraavan talon rakentamisen Rautavaaralle juuri siinä aikataulussa kuin toivoimme. Ensin kuitenkin huokaistaan hetki ja sitten aletaan sumplia Dekotalon kanssa starttauksen ajankohtaa. Keskikesällä, toivottavasti!

Vaikka olo on vielä pöllämystynyt ja epäuskoinen, kyllä allekirjoitettu kauppakirja menee varsin hyvänä synttärilahjana: heräsin tänä aamuna ensimmäistä kertaa tasan kolmekymppisenä, enkä kyllä parempaa lahjaa olisi osannut toivoa. :)

Nyt siis tiedätte, mitä täällä on ollut meneillään. Myyntiprosessi aiheutti minulle aivan uskomattoman blogilukon: tuntui, etten pysty postaamaan yhtään mitään, ennen kuin tilanne on selvä. Eiköhän täällä palata siis jälleen meikäläiselle tyypilliseen postaustahtiin, tulossa olisi seuraavaksi kuulumisia mökkiraksalta!

Haleja!


16.4.2017

Kuopio Designmarket 22.-23.4.

Se tulee taas! Nimittäin Kuopio Designmarket! Tapahtuma järjestetään ensi viikonloppuna; ovet ovat avoinna sekä lauantaina että sunnuntaina, joten markettikierroksen voi ujuttaa omaan viikonloppuohjelmaan joustavasti. Tänä vuonna Designmarket järjestetään uudessa paikassa, Savonia-ammattikorkeakoulun Opistotien kampuksella. Tarkka osoite on Opistotie 2. Tapahtuma kokoaa yhteen poikkeuksellisen kattauksen muotoilun ja designin helmiä - jos pöyrit Savon huudeilla, tätä et voi ohittaa! :)

Olen mukana Blawhi Graphics -tuoteperheen kanssa ja tämän postauksen kuvitukseksi valitsin otokset tuoreimmista julisteita. Näitä saa verkkokaupasta vasta Designmarketin jälkeen, sillä haluan esitellä uutukaiset ensin liveyleisölle. Sananen kuitenkin kuvien saatteeksi:

Minulta on toivottu niin moneen otteeseen Kuopion alueen karttajulistetta, etten voinut olla tarttumatta haasteeseen. En halunnut toteutusta pelkästään valkoisena versiona, vaan ehdottomasti myös mustapohjaisena. Keskustan sijaan halusin kartta-alueen laajenevan sekä pohjoisen että etelän suuntaan, jotta yhä useampi pystyy löytämään siitä itselleen tärkeät ympäristöseutunsa. Koordinaatit johdattavat kaupungin sydämeen, torille, ja alle on kirjattu Pohjois-Savo, jonka maakuntakeskus Kuopio on. Julisteen koko on 50 x 70.

Isojen karttajulisteiden lisäksi löytyy valikoimasta kaksi uutuutta A3-koossa, aakkoset ja numerot. Nämä pyrin tekemään siten, että julisteita voi pitää esillä joko yksin tai yhdessä - selkeä aihe kantaa itsekseenkin, mutta kirjasintyypit ja pikkuselitteet antavat mahdollisuuden printtien yhdistelyyn myös pariskuntana.


Ja kertauksena vielä:
  • MITÄ: Kuopio Designmarket
  • MILLOIN: lauantaina 22.4. klo 10-15, sunnuntaina 23.4. klo 10-14
  • MISSÄ: Opistotie 2, 70200 Kuopio

Voit klikata itsesi Designmarketin viralliselle nettisivulle tästä ja FB-sivulle tästä - näiltä löytyy vielä tarkempaa tietoa tapahtumasta ja esittelyitä mukana olevista huikeista yrityksistä ja tuotteista. Ja hei, pääsymaksua tapahtumaan ei ole, joten kannattaa ehdottomasti piipahtaa kiertämässä ja nauttimassa designilla kuorrutetusta ilmapiiristä, vaikkei mitään hankittavaa olisikaan ostoslistalla. Ja mikäli en aivan höpöjä puhu, taitaa tapahtumassa saada tänäkin vuonna suun makeaksi.

Nähdäänhän Kuopiossa?

P.S. Eikö ollutkin minulla hurjan hyvä malli! Mies sai kunnian toimia karttajulisteiden esittelijänä ja tuossa roolissaan hän onnistui mielestäni loistavasti, vaikka vitsailikin itse naaman rajaamisesta ja vartalon peittämisestä. :')


13.4.2017

Raksakurkistus

Edellisessä postauksessa pysyttiin kuvakulmien osalta pääsääntöisesti mökin ulkopuolella, mutta nyt ajattelin näyttää teille kurkistuksen sisälle, missä tuvan seinien panelointi alkaa valmistua. Meillehän tulivat seinät valmiiksi levytettynä, mutta alakerran halusimme maalaamisen sijaan paneloida mökkimäisemmäksi. Levyjä ei oikeasti paneelien alla tarvittaisi, mutta ne sovittiin mökkipakettiin ennen kuin päätös lopullisista seinäpinnoista oli kehittynyt. Paneeleille emme tämän vuoksi tehneet perinteiseen tapaan koolausta, vaan ne on kiinnitetty paikalleen liimaamalla ja niittaamalla: näin säästämme tupaa pienentymästä useammalla sentillä.

Alkuperäisenä ajatuksena oli etsiä mahdollisimman leveää lautapaneelia, mutta valikoimia kartoittaessa kävi selväksi, että joko vaihtoehtoja ei löytynyt ollenkaan tai sitten ne harvat löytyneet huitelivat hinnoiltaan liian korkealla. Laajensimme etsintää sitten myös MDF-versioihin, minkä myötä löytyi tämä superleveä Cellon paneeli. Leveys huitelee pari milliä päälle 20 sentissä ja kokonaisuus näyttää nyt juuri siltä kuin kuvittelin.

Piirtelin viime viikolla seinään keittiötason ja parviportaiden ääriviivoja. Tila on niiden suhteen todella nafti, joten portaita tehdessä saa laskea millejä kerran jos toisenkin. Tarkoitus olisi, että timpuri askartelisi ylösnousua ensi viikolla. Portaita varten pitää parven läpimenoaukkoon tehdä yksi uusi porrastasanne, jotta kokonaisuus saadaan toimimaan.

Mitä tulee askarteluihin, niin hommia saa tehdä todella tiiviisti. Kun muita säilytystiloja ei ole, on pikkuinen tupa täynnä työvälineitä ja materiaaleja. Onneksi labyrintti alkaa jo pikkuhiljaa väljentymään, kun pinot purkautuvat seinä- ja kattopinnoille.

Tämän yläpuolen kuvan omistan miehelleni. Kuva termostaatista. :') Laitteessa on kosketusnäyttö, joten eikö silloin ole kyse jo hifistelemisestä?

Pesutilojen ovella oli näitä kuvia ottaessani pysähtymiskielto, sillä viimeinenkin vesieristyskerros oli kuivumassa. On se vaan mukavaa, kun tilat alkavat muuttua valmiimmiksi! Pesutiloissa saimme mylskätä tovin jos toisenkin, sillä päädyimme muun muassa purkamaan saunan väliseinää, jotta saimme rakenneltua enemmän tilaa piipulle ja kiukaalle. Myös sisäkattojen rakentelemisessa meni hetkinen. 

Nyt pitäisi päättää lopullinen pintamateriaali märkätilojen lattioihin ja pesuhuoneen seiniin. Olen jostain syystä täysin laattavastainen enkä haluaisi tänne yhtäkään laattaa. Yhtenä vaihtoehtona on ollut mielessä mikrosementti, mutta rinnalle on noussut myös rappaaminen. Siis että pinnat toteutettaisiin samalla idealla kuin Iisalmen kodin feikkibetoniseinät, mutta märkätilaan sopivilla materiaaleilla. Seinissä tuo menetelmä menisi heittämällä, mutta lattian osalta haasteena on kulutuksen kestäminen. Voi olla, että siihen ratkaisuna olisi kuituvahvistettu tasoite. Let's see, vain sen tiedän varmasti nyt, että mökin pesuosastolla irroitellaan hieman eikä pinnoissa tulla näkemään ihan perusjanttereiden ratkaisuja. :)

Saunasta on tulossa mahdollisimman tumma. Leveä paneeli oli sinnekin hakusessa ja kun näimme tämän piiluhirsiversion, emme osanneet muuta miettiäkään. Tuon kun saa sävytettyä mahdollisimman hiilenmustaksi, niin näyttääpä mukavalta!

Sellainen kurkistus. Hurjasti on vielä tekemistä, mutta nyt ehkä jo alkaa melkein tuntua loppusuoralta. Siis että mökkiraksa ei ole enää vain hallitsematon möykky erilaisia tekemisiä ja selvittelemisiä, vaan että käsillä olevia vaiheita pystyy jo paremmin hahmottamaan.

Hauskaa pääsiäislomaa!


5.4.2017

Kukkuu!

Huhuu, vieläkö muistatte meikäläisen? Postailin edellisen kerran maaliskuun alkupuolella. Tahtikatkoksen taustalla on melkoista hässäkkää oikeassa elämässä, jota en vielä pura auki kaikilta osin. Aikanaan.

Mökkiraksasta kuitenkin pääpointteja: 
  • Parven seinät on kitattu ja maalattu. Seuraavaksi maalataan siellä lattiaa ja suunnitellaan listoittamista.
  • Märkätilojen lattiat on hiottu. Meillä tuo hiertäminen "hieman" venyi suositellusta, mutta nyt se on tehty. Tosin, lattiaa hinkattiin kolme päivää liian hienolla hiontakivellä, koska Iisalmesta ei yhdestäkään rautakaupasta saanut hyllystä karkeampaa. No, apu (eli karkeampi kivi) löytyi sitten lopulta vanhempieni autotallista.
  • Keittiökalusteiden tarjonta on kartoitettu ja taidetaan päätyä tilaamaan kokonaisuus Ikeasta, ehkä myös pesuhuoneen kalusteet. Vielä pitää varmistaa, mahtuuhan suunniteltu kokonaisuus parviportaiden alle.
  • Sisustustarvikkeet, eli kaikki mahdolliset paneelit ja listat on hankittu ja kannettu sisään. Pikkuisen on täyttä mökissä.
  • Levytyksiä on "hieman" fiksailtu ja sähkörasioiden paikkoja muuteltu. Ihan ei oltu tyytyväisiä alkuperäiseen viimeistelyjälkeen.
  • Savupiipun tuenta on suunniteltu ja toteutettu. Sunnuntaina saatiin siirrettyä kiuas vielä hetkeksi sivuun saunatöiden tieltä.
 
Näiden touhujen lisäksi aloimme laskea, kuinka paljon ja milloin meillä olisi aikaa tehdä mökkiä eteenpäin omina töinä. Ottaen huomioon, että raksalta kotiin on tunnin ajomatka suuntaansa. Sitten arvioimme, minkä verran saisimme meidän tahdillamme tuolla ajalla aikaiseksi. Ja ehkä arvaattekin jo jatkolauseen: päätimme palkata paikallisen timpurin avuksi. :') Jep, maanantaina katselimme hommalistaa kuosiin ja nyt kuluvan pariviikoisen ajan investoimme ammattilaisen aikaan ja osaamiseen. Tämä ratkaisu avittaa meidät pahimman ryysiksen yli, huh.


Tuosta kollaasin kukkakimpusta pitää kertoa mukava kuuluminen. Kaiken hässäkän keskellä minut kun yllätettiin totaalisesti eräs viikonloppu. Olimme sopineet, että äitini tulee siskonsa kanssa meille kylään. Valmistauduin normaaleille kahvikekkereille, mutta sitten pihalla alkoikin näkyä kummia: suvun mummo-osaston sijaan talomme eteen parkkeerasikin kasa ystävieni autoja ja ovesta pelmahti sisälle naisporukka jälkikasvuineen. Mokomat olivat suunnitelleet selkäni takana minulle yllärisynttärit!

Oli kyllä aivan loistava juhlapäivä! Oikeasti vietän synttäreitä vasta lähitulevaisuudessa, mutta nämä olivat sumplineet ajankohdan sellaiseksi, että mahdollisimman moni pääsi paikalle. Ikinä en ole vastaavaa yllätystä kokenut, joten olin häkeltynyt mutta superonnellinen. Sai taas muistutuksen siitä, että vaikka välillä on kuinka tuutissa oman arkensa kanssa, löytyy ympäriltä mitä ihaninta porukkaa.

Olemme olleet tämän viikon Rautavaaralla talonvahteina, sillä vanhempani ovat reissussa. Täältä on ollut hyvä piipahdella raksalla iltapuhteilla sekä muuten vain fiilistelemässä. Hankiaiset ovat olleet parhaimmillaan, joten metsään ja järvelle on päässyt tepastelemaan iltakävelylle. Kyllä täällä vaan on se oikea #happyplace!

Palataan!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...