4.7.2017

Yötä mökillä

Moikka! Täälläpä sitä on mökkeilty jo neljä peräkkäistä yötä! Viime torstaina saimme vihdoinkin LVI-asennukset valmiiksi: hanoista ja suihkusta tulee nyt vettä ja vessanpönttö toimii. Aika luksusta. Siivosin tuolloin torstaina alakertaa iltamyöhään saakka, jotta pääsimme levittämään patjapedin lattialle viikonlopuksi. Perjantaina sähkömies kävi vielä asentelemassa lämminvesivaraajan toimintaan ja mikäs sen jälkeen on ollut ollessa.

Viikonloppuna täällä oli paikalliset pitäjäpäivät, joten illat venyivät pitkiksi. Nämä kuvat otin lauantaina puoliltaöin mökin edestä - taivas ja järvenpinta ovat olleet nyt joka yö äärettömän kauniita. Tyyni vesi on toistanut ihanasti persikkaisia auringonlaskun sävyjä ja kuu on möllöttänyt suoraan tuvan ikkunoista sisään.

Eläimet ovat tarjoilleet oman esityksensä, sillä lauantai-aamuna orava rapisteli terassilla, eilen laskin jonossa uiskentelevia sorsia (ensimmäisessä letkassa niitä oli 22 kappaletta ja vähän perässä tulevassa 14) ja yksi joutsen viistää joka ilta lentokierroksen tuosta mökin edestä. Alimmassa kuvassa hieman suttuinen otos tuosta pitkäkaulasta.


Tällä viikolla yritän ehtiä ottamaan mökistä ainakin ulkokuvia. Ehkä kamera eksyy keittiöönkin. Sistustettu täällä ei juurikaan ole, vaan esillä on toistaiseksi vain välttämättömiä mökkeilykamppeita ja vaatekasseja. Tilaa ei kyllä tule olemaan kummemmille esillepanoille, mutta jospa tänne kesän mittaan pientä kivaa saisi kehiteltyä.

Kaunista kesäpäivää!


5 kommenttia:

  1. Mikä tyyneys kuvista välittyy...onnellisia aikoja uuteen mökkieloonne!

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän hienot maisemat! Kyllä kelpaa noita katsella.

    VastaaPoista
  3. Wau, ihania kuvia. Ja, mukava kun olette päässeet yöpymään jo mökillä!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat! Kyllä kelpaa terassilla istua ja katsella tuota maisemaa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...