8.10.2017

Sisäseinät valmistuvat

Viikossa ehtii tapahtua paljon! Kun seitsemän päivää sitten vasta ihmettelimme tuoretta lattiavalua, on talolle sen jälkeen ehtineet nousemaan lähes kaikkien sisäseinien rungot levytyksineen. Runko- ja levytysvaiheen välissä paikalla kävi kolmihenkinen sähkötiimi huiskimassa yhdessä päivässä kaikki johdotukset valmiiksi.

Illat ovat alkaneet pimenemään, joten raksakuvien ottaminen vaatii pientä aikatauluttamista; timpureiden aikaan talolla ei oikein saa otettua linjakkaita kuvia, joten kameraan on tartuttava sopivassa välissä miesten työpäivän päättymisen ja iltahämärän välissä. Tänään yritin tehdä nopean siivouskierroksen ennen kuvien ottamista, mutta aurinko ehti silti jo painumaan mäen taakse. En jaksanut lähteä enää tonkimaan kamerajalustaa mökin parvelta, joten tuloksena oli näitä rakeisia kuvia, joita kuitenkin yritin kuvankäsittelyllä pelastaa ja valottaa. Mutta ei kai se näissä raksapostauksissa ole niin justiinsa - pääasia että tilannetieto jää talteen. :) Joten ollos hyvä, tässä taas kuvapäivitystä!

Kuten arvata saattaa, on seinien noustua ollut mukavaa kuljeskella huoneesta toiseen. Väistämättäkin on kysellyt itseltään, onko huonejako näin varmasti hyvä. On se, ja sietääkin olla - onhan tätä projektia pyöritelty ennakkoon mielessä ja paperilla ainakin miljoona vuotta.

Seinien valmistumisen jälkeen timpuriporukka tekee meille vielä sisäkaton ja terassit valmiiksi sekä viimeistelee tähänastiset työkohteet kuntoon. Sen jälkeen heidän urakkansa on tehty, mikä tuntuu tällä hetkellä jopa hieman surulliselta! Siksi, että ollaan tykätty kolmen hengen porukasta oikeasti; niin työnjäljestä kuin tyypeistä - oltaisiin mieluusti pidetty heidät hommissa pidempäänkin. Vaan ei auta harmitella, työvaiheiden päättyminen kertoo vain raksan edistymisestä, mikä on tärkeintä. Jatkohommat - kuten vesieristeet, laatoitukset, kalusteet ja viimeistelypinnat - ovat sitten muiden urakoitsijoiden käsialaa.

Nyt meikäläinen ojentaa Armakselle iltaruoan kirsun eteen ja sen jälkeen me kipitämme katsomaan, olisiko meistä vielä pikkuisen siivousapua talolla. Mies meni sinne vuorostaan, kun minä rupesin ähräämään tätä postausta.

Kivaa sunnuntai-iltaa!


3 kommenttia:

  1. Oi, siellä onkin ollut tehokasta porukkaa töissä. Ihanaa kun alkaa tilat oikein kunnolla hahmottumaan.

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä ja oon niin onnellinen teidän puolesta! <3 Tsemppiä, loppusuora häämöttää jo!

    VastaaPoista
  3. Hienosti asiat etenee ja hyvältä näyttää! Kiitoksia mukavista lukuhetkistä blogisi parissa! Jään seuraamaan innolla, meilläkin projekti meneillään :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...