31.12.2017

Blogivuosi 2017


























Vuoden viimeisen päivän hämärtyessä iltaan on taas aika koota yhteen poimintoja blogivuoden ajalta. Pallukkapostaus on minulle perinne ja aikaisemmat koonnit löytyvät vuosia klikkaamalla: 2016, 2015, 2014, 2013.

Tavallisesti olen yrittänyt kiteyttää eri vuosien huippukohtia ja koota niistä positiivista jatkumoa. Nyt tuntuu, että tänä vuonna en siihen pysty. Tuntuu, että vuosi oli ihan kamala; alakuloa, ahdistusta ja lopulta itkua päivä toisensa perään. 

Joo, kyllähän meille esimerkiksi rakennusrintamalla tapahtui todella paljon hyvää - mökki valmistui ja talo saatiin loppusuoralle - mutta kun elämä ei ole vain rakentamista eikä se rakentaminenkaan lopputuloksineen tuo hymyä huulille, jos muuten on paha olla. Rakentaminen on toki luonut elämän ylle valtavan fyysisen ja henkisen rasituksen, mutta se yksinään ei ole syypää vuodenkulkuun. Blogissa olen yrittänyt säilyttää asiallisen perusvireen, mutta huomaan kuitenkin purskahdelleeni siitä läpi välillä täälläkin. 

Syvällisiin vesiin en aio lähteä aihetta puimaan, mutta kerron sen, että oma mieleni on vyöryttänyt esiin koko vuoden ajan sellaisia ajatuksia ja takaumia, jotka ovat uuvuttaneet minut ihan totaalisesti. Kylkiäiseksi sain odottamattomalta suunnalta pari henkistä potkua, jotka ovat ruokkineet ikävää ajatuskehää entisestään, musertumiseen saakka. Koita siinä sitten elää arkea läpi, vetää raksaprojektia eteenpäin, tsempata vuorovaikutustilanteissa ja hymyillä kyselijöille että "Joo, hyvin sujuu!"

Kyllähän jokaisella ihmisellä on omat vastoinkäymiset ja murheensa, mutta minun kohdallani ne pyyhkäisivät yli voimavarojeni juuri tänä vuonna. Tarkennukseksi lienee järkevää sanoa, että raksailusta tai parisuhteesta nämä minun murheeni eivät ole johtuneet. Vielä en tiedä, pystynkö selättämään omaa päätäni, mutta varovaisesti ainakin toivon sitä ensi vuodelta.

Jos jätän mustan möykyn taka-alalle ja katson vuoden tapahtumia ilman tunnelatausta, on (raksa)vuoden aikana tapahtunut tällaisia asioita:

Tammikuu oli vuoden kuukausista kevyin. Silloin olimme vasta alussa mökkiraksan alussa. Omia hommia kuitenkin jo oli, kun timpureiden tahdissa teimme omina töinä LVI- ja sähkövetoja. Helmikuun lopussa saimme mökin kokonaan omiin käsiin ja sen jälkeen alkoikin nonstoppina jatkuva urakka. En edes yritä luetella eri työvaiheita, mutta mökkiä tehtiin koko kevät oikeastaan kaikki vapaat välit, mitä pystyimme elämästämme kursimaan. Arkeen alkoi kuulua pitkiä, jopa aamuyölle venyneitä raksailtoja vaikka aamulla oli kello kuudelta herätys töihin. Huhtikuussa palkkasimmekin sitten avuksemme paikallisen timpurin, joka auttoi meitä eteenpäin parin viikon ajan - siitä oli iso hyöty.

Kaiken raksailun ohessa meillä oli meneillään myös talonmyyntiprosessi. Se kesti kaikkinensa maalis- ja huhtikuun ajan. Vaikka oli iso ponnistus myydä entinen talo itse, oli se kuitenkin hyvin palkitseva kokemus.

Touko- ja kesäkuu jatkuivat samalla hurjalla tahdilla kuin edellisetkin kuukaudet. Mökki valmistui asumiskuntoon heinäkuun alussa, viikko suunnitellun deadlinen jälkeen, sillä ennen juhannusta meidän oli oman jaksamisemme vuoksi pakko pitää aikalisä raksailusta. Kesäkuussa meillä oli menossa päällekkäin sekä mökki- että taloraksa, sillä talon pohjatyöt starttasivat rivakalla tahdilla heti kesän kynnyksellä.

Kesäkuu toi mukanaan jatkuvan sairastelukierteen, kun sairastuimme miehen kanssa molemmat johonkin pitkäkestoiseen virustautiin, joka vei voimat ihan totaalisesti. Tuon sairastelujakson jälkeen olemme olleet jatkuvasti kipeänä, tälläkin hetkellä kirjoitan tätä tekstiä pää täynnä räkää. Vuoden aikana on kuitenkin ollut pakko jatkaa hommia kipeänäkin.

Heinäkuussa teimme miehen kanssa kahdestaan muuton Iisalmesta Rautavaaralle. Sekin oli valehtelematta rankka rupeama. Elokuussa raksa jatkui maa- ja täyttötöillä, jotka saimme hilkusti valmiiksi ennen rakennustavarakuormaa. Tai no, kuorma tuli päivää etuajassa, minkä myötä meikäläisen kuppi kaatui tuolloin aika totaalisesti. Timpurit seurasivat hetki tavaroiden perässä ja talon runko alkoi nousemaan elokuun loppupuolella.

Dekotalon osuuden alkamisen jälkeen ovat omat konkreettiset raksahommamme onneksi vähentyneet, mutta eri työvaiheissa on silti ollut hurjasti ennakoitavaa, sovittavaa ja selvitettävää. Joitakin vaiheita olemme jättäneet myös talossa omiksi hommiksi ja niitä olemme tehneet raksan valmistumisen tahdissa. Vaikka fyysinen paine on vähentynyt, on raksa silti koko ajan ajatuksissa ja takaraivossa jyllää yhtäjaksoinen stressi asioiden sujumisesta.

Kaiken ohessa olen omistanut elämästäni palasen omalle pienelle yritykselleni. Toisaalta intohimosta, mutta valehtelematta myös taloudellisesta pakosta. On ollut pakko painaa hommia, jotta raksabudjetti pysyy kasassa. Myös Blawhin kanssa olen uurastanut aamuyön pikkutunneille asti ja etenkin marraskuussa päivätahtini oli niin tiukka, että ehdin palkkatöitteni jälkeen pitää vain hetkisen taukoa, jonka jälkeen jatkoin printtien äärellä iltaan saakka. Verkkokaupan pyörittämisen lisäksi kiersin syksyn aikana myyjäisissä eri kaupungeissa ja käytännössä minulla oli vain muutama vapaa viikonloppu koko syksynä. Tahti on ollut hurja, mutta olen silti äärettömän kiitollinen maailmankaikkeudelle siitä, että tyhjästä luomani yritys on työllistänyt ja todellakin helpottanut taloudellista painetta. Talonmyynnin lisäksi oikeastaan kaikki muut vuoden ajalta muistamani onnistumiset liittyvät tavalla tai toisella printtitöihin.

Raksailua ja sen rankkuutta on hankala selittää sellaiselle, jolla ei ole asiasta kokemusta. Vuoden aikana on tullut selväksi, ettei oikeastaan kannata edes yrittää. Kun jonkin konkreettisen pikkuasian hoitamiseen - kuten vaikkapa sen miettimiseen, miten kodinhoitohuoneen ison liukuoven tulisi liukua pöytälevyn kupeessa - saattaa tuhraantua päiväkausia ja lukemattomia sähköposteja, on ylivoimaista luoda kokonaiskuvaa siitä näkyvästä ja näkymättömästä työstä, jonka rakentaja kohtaa päivittäin. 

Ulkopuolisen on hankala ymmärtää sitä todellista stressiä, multitaskausta, kiirettä ja uupumusta, jonka raksa luo. Kommenttia "Kikkeliskokkelis, mitäs läksit?!" ei toivo kuulevansa, sillä tämä on kuitenkin ollut kaikkinensa tietoinen valinta. Asia, joka on ollut pakko tehdä ja kestää, jotta tulevaisuuden palikat näyttäisivät joskus siltä mitä on tavoitellut. Työmäärä ja rankkuus on kyllä yllättänyt, onhan tämä jälkikäteen ajatellen ollut mielettömän pitkä tie tehdä tuplana ensin mökkiä ja sitten taloa - projekti kun starttasi käytännössä jo lähes kolme vuotta sitten. Raksan pituus onkin ehkä ollut se uuvuttavin osa: mahdollisuutta oikeaan palautumiseen ei ole ollut puoleentoista vuoteen. Se on liian pitkä aika.

Vuodelta 2018 toivonkin ajatusmaailman kohentumisen lisäksi todellisen mahdollisuuden palautumiseen. Sellaisen ajanjakson, kun ei oikeasti tarvitse tehdä yhtään mitään. Olenkin jo istuttanut miehen päähän ideaa tyhjästä kesästä: jos ei ole energiaa pihanlaittoon, autokatokseen tai rannantekoon, niin mehän ei tehdä niitä neliösentinkään vertaa.

Vaan juu, nyt lienee paras lopettaa tämä maratonsepustus, sillä en enää muista itsekään, mitä ensimmäisillä riveillä kirjoitin.

Hyvästi jää, 2017, sinua ei tule ikävä. 
Tervetuloa 2018, toivottavasti olet edeltäjääsi armollisempi.


14 kommenttia:

  1. ♥️♥️ kaikkea hyvää uuteen vuoteen ♥️♥️ voimia!!!

    VastaaPoista
  2. Huoh, hengähdyttävältä kuulostava tahti teillä on ollut koko vuoden päällä ja tuskin on ihmekään, että uupumus näyttäytyy monella tavoin. <3 Nyt armoa itselle ja niitä pakollisia lepotaukoja väliin, ehkäpä siinä vähitellen alkaa mielialakin seurata perässä <3 Tsemppiä ja parempaa alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  3. Voi Kristiina <3 Kaikkea hyvää teille vuoteen 2018!

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa alkanutta vuotta 2018! Voimia sinulle! <3

    VastaaPoista
  5. Lämpimiä ajatuksia sinne, olet ihana! <3 Hienoa, että uskallat olla rehellinen itsellesi ja meille.

    VastaaPoista
  6. Olet ollut minulle innostavin sisustaja, jota olen seurannut kolmen vuoden takaisen muuttomme jälkeen. Asumme kerrostalossa, mutta se ei ole estänyt saamasta innoitusta omiin ratkaisuihin. Blogisi seuraaminen (ja blogiarkiston penkominen) on jotenkin selkiinnyttänyt omia ajatuksiani. Ehkä se johtuu pohdiskeluistasi. Monen blogin seuraaminen jää siinä vaiheessa, kun tyyli muuttuu joka ikisessä asiassa vimpan päälle varmaksi ja ns. blogiyhteistyö alkaa olla blogin tärkein sanoma. Sinä olet säilyttänyt aitoutesi. Voimia sinulle, kevättä kohti mennään ja odotetaan, että aurinkokin näyttäytyisi taas joskus! -martta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...